Helli Syr­jä­nie­mi ja kantele

 

Helli Syrjäniemi soitti kodissaan Ylivieskan Raudaskylässä äidin opastamana kanteletta. Sibelius-Akatemian opiskelun aikaan hän sai oman kanteleen. Musiikin  maisterin opintojen lopputyössä "Nuoret soitti, sormet notkui, vanhat  väänti, pää vapisi" hän tutki musiik­kiop­pi­lai­tos­ten kanteleensoiton  opetusta.


Seurakuntatyö kanttorina on motivoinut kanteleen soittoon eri  tilaisuuksissa. Syys- ja kevätlukukauden soitto-oppilaiden soitonopetus jokaisena viikkona  on pitänyt innostuksen yllä. Noin 20 kanteleleiriä ovat virittäneet  sovittamaan aina uusia lauluja.


Omat 11 lasta saivat kuulla paljon kantelemusiikkia äidin harjoitellessa tilaisuuksia varten. Hänen suurin toiveensa on, ettei suomalaisten kansallissoitin vaikene,  vaan sen jalo sointi saisi siivet lentää suomalaisten sydämien iloksi,  rauhaksi ja onneksi, jopa yli maiden rajojen.

Vuonna 2019 Helli Syrjäniemi sai kunniakirjan ja vuoden Kultakantele-palkinnon Kanteleliitolta uupumattomasta työskentelystä kanteleiden parissa.